MSTC on vuodesta 2013 lähtien järjestänyt vuosittain jätelaitosten ryhmätapaamisen, missä keskustellaan toimintajärjestelmiin liittyvistä ajankohtaisista asioista sekä jätelaitosten toivomista aiheista. Tänä vuonna ryhmätapaaminen järjestettiin poikkeuksellisesti etänä vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Tapaamiseen osallistui yhdeksän Suomen suurinta jätelaitosta, ja etäjärjestelyistä huolimatta saimme hyvää keskustelua aikaiseksi.
Tämän vuoden tapaamisessa Tramel Oy:n Harri Niukkanen kertoi ser-kierrätyksen ja Litiumioniakkujen turvallisuushaasteista. Todistetusti vahingoittuneet litiumioniakut ovat aiheuttaneet tulipaloja Suomessakin. Kuluttajatietoisuuden lisäämiseksi liittyen akkujen ja paristojen kierrättämiseen on perustettu muun muassa Zombiakkukampanja.
MSTC:n puheenvuoroissa Kari Raivio kertoi MS365 sovellusten hyödyntämisestä toimintajärjestelmissä ja näytti hyviä esimerkkejä esimerkiksi Plannerin ja Power Appin käyttömahdollisuuksista. Teemu Myllyoja puolestaan pureutui näkökohtien arvottamisen haasteisiin ja avasi kuulijoille näkökohtien arvottamisprosessia ja sen tuomio mahdollisuuksia.
Paneelikeskustelussa keskusteltiin muun muassa ZOD- ja kierrätysastelaskennasta, työntekijöiden kuulemisesta ja osallistamisesta sekä sisäisten poikkeamien ilmoitusmenettelyistä ja käsittelystä. Osallistujilta saatiin hyviä esimerkkejä niin työntekijöiden kuulemisesta kuin sisäisten poikkeamien ilmoitusmenetelmistä, joita mukana olleiden jätelaitosten on mahdollista ottaa käytännöksi omassa toiminnassaan. Jälleen kerran saimme todeta, että ryhmässä on voimaa!
Viimeisimmät artikkelit
- MSTC 20 vuotta 14/02/2024
- MSTC:n jätelaitosten ryhmätapaaminen 08/11/2023
- Toimintajärjestelmät tuottamaan 26/09/2023
- Väestönsuojien vuosihuolloilla kustannussäästöjä 21/04/2023
- Marraskuussa starttaa Microsoft365 valmennus 20/10/2022
- MSTC mukana BusinessOulun digiaamiaisella – Ilmoittaudu mukaan! 07/09/2022