MSTC Oulun seudun Uusyrityskeskus ry:n kumppaniksi

MSTConsulting Oy on Oulun seudun Uusyrityskeskus ry:n uusin kumppani. Oulun seudun Uusyrityskeskuksen yhteistyökumppaneina on paikallisia toimijoita yrittäjille tärkeiltä toimialoilta. Yhteistyökumppaniverkoston asiantuntijat toimivat yritysten tukena, jotta yrityksille jää enemmän aikaa keskittyä oman yrityksen kannalta tärkeimpiin asioihin.   Lisää aiheesta Oulun seudun Uusyrityskeskuksen sivuilta.

MSTC Business Finlandin Innovaatiosetelin palveluntarjoajana

MSTC on hyväksytty Business Finlandin Innovaatiosetelin palveluntarjoajaksi. Innovaatioseteli on tarkoitettu pk-yrityksille, joilla on kansainvälistä kasvupotentiaalia omaava tuote- tai palveluidea. Innovaatiosetelillä on tarkoitus löytää yrityksille uusia avauksia liiketoimintansa kasvun tueksi ja kannustaa yrityksiä innovaatiotoiminnan piiriin. Innovaatiosetelin arvo on 6200 euroa (5000 euroa + alv), josta yrityksen omarahoitusosuus on 1000 euroa + alv.

MSTC tarjoaa innovaatiosetelillä neljää eri palvelua: Laadunhallintajärjestelmällä liiketoiminnan kasvua, Työterveys- ja turvallisuusjärjestelmällä kohti kansainvälistymistä, Ympäristöjärjestelmällä kestävää kehitystä ja LJP:llä liiketoiminnan jatkuvaa parantamista.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin mietitään yhdessä yrityksesi innovaatiotoimintaa!

MSTC:ssä henkilöstö- ja palvelu-uudistuksia

MSTC:llä on ilo ilmoittaa, että Kari Raivio on palannut takaisin MSTC:n riveihin! Emme voisi olla enempää tyytyväisiä tilanteeseen, jossa voimme ammentaa Karin ammattitaitoa asiakkaidemme palvelemiseen entistä paremmin niin toimintajärjestelmä-, ohjelmisto- kuin turvallisuuspalveluissa. Kari on toiminut viimeiset kuusi vuotta kansainvälisessä liiketoiminnassa ja sieltä saadut opit voimme jatkossa tarjota myös asiakkaillemme. Karin tavoittaa vanhasta tutusta sähköpostisosoitteesta kari.raivio@mstc.fi ja puhelimitse numerosta 040 166 2904.

Olemme aloittaneet Karin kanssa tuotekehityksen palvelutarjontamme laajentamisesta. Rakennamme toimintaperiaatteemme mukaista palvelupakettia liiketoiminnan jatkuvan parantamisen (LJP) toimintamallista.

LJP on niin alkavan kuin jo varttuneemmankin yrityksen tapa kehittää toimintaansa ja ennen kaikkea tapa saavuttaa yrityksen kannalta oikeita tavoitteita. Oikeiden asioiden kehittäminen lisää vääjäämättä tuottavuutta. LJP on rakennettu kokonaisuudessaan Sharepointin päälle, joten ohjelmistohankintoja tai lisenssejä ei tarvita.

Tavoitteisiin pääsemisen oppi on LJP

  1. Tuottavuuden turvaaminen mittaamalla
  2. Oman liiketoiminnan osaamisen kasvu
  3. 365 ominaisuuksien tehokkaampi käyttöönotto 

Kysykää lisää ja käykää ohi kulkiessanne moikkaamassa!

Pohjois-Suomen Kiinteistösijoitus Oy:lle Suomen ensimmäinen Turvatakuusertifikaatti

Useamman vuoden yhteistyö Pohjois-Suomen Kiinteistösijoitus Oy:n kanssa on johtanut Suomen ensimmäiseen MSTC:n myöntämään Turvatakuusertifikaattiin! Lue lisää aiheesta Pohjois-Suomen Kiinteistösijoitus Oy:n kotisivulla julkaistusta artikkelista.  

MSTC pienentää hiilijalanjälkeään

Hiiliviisas
Hiiliviisas

MSTC on ollut mukana CarbonWise Oulu-hankkeessa syksystä 2020 lähtien. Hankkeen tavoitteena on edistää yritysten hiiliviisautta ja pienentää hiilijalanjälkeä tarjoamalla työkaluja ja menetelmiä pienentämiseen. MSTC on aloittanut matkansa kohti hiiliviisautta osittain tietämättäänkin jo yrityksen alkuajoista alkaen rakentamalla ja ylläpitämällä asiakasyritysten ISO 14001 ympäristöjärjestelmiä. Samaa hiiliviisauden polkua kuljimme vuonna 2019 muuttamalla toimistomme lähemmäksi kotiamme ja koronan myötä siirtämällä palveluitamme etäyhteyksien päähän.

MSTC:n palveluissa suurin osa hiilijalanjäljestä tuleekin matkustamisesta. Tätä hiilijalanjälkeä olemme pyrkineet pienentämään juuri etäyhteyksien avulla sekä ottamalla käyttöön Nesteen MY uusiutuvan dieselin. Nesteen MY diesel valmistetaan jätteistä ja teollisuuden prosesseissa syntyvistä tähteistä.

Hiiliviisauden tie on pieniä tekoja, jotka synnyttävät suuria asioita ja kaiken pohjana ovat valinnat, joita työssämme ja vapaa-ajallamme teemme. MSTC:llä pyrimme kulkemaan työmatkamme jalkaisin tai pyörällä, optimoimme matkustamista ja suosimme etäyhteyksiä, valistamme asiakkaitamme hiiliviisaudesta, kierrätämme jätteemme, sammutamme valot ja laitteiden virrat lähtiessämme, vältämme tulostamista, käytämme koneet ja laitteet loppuun asti ja kierrätämme ne vastuullisesti.

Oma hiiliviisauden roadmapimme on rakentumassa ja toivomme pystyvämme julkaisemaan sen syksyllä samassa yhteydessä hiilijalanjäljenlaskentamme kanssa. Tavoitteenamme on yhdessä asiakkaidemme ja sidosryhmiemme kanssa kehittää entistä ympäristötietoisempaa tulevaisuutta.

Väestönsuojan kunnossapito

Väestönsuojan kunnossapidosta säädetään Sisäasiainministeriön asetuksessa väestönsuojien teknisistä vaatimuksista ja väestönsuojien laitteiden kunnossapidosta. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110506  

Asetuksen mukaan väestönsuojan laitteiden toimintakunnon varmistamiseksi ne tulee tarkastaa ja huoltaa vähintään 10 vuoden välein. Lisäksi olisi kuitenkin suotavaa noudattaa laitteiden valmistajien suosituksia lyhyemmistä huoltoväleistä ja laatia erillinen tarkastusraportti huolloista ja tarkastuksista, jonka voi tarvittaessa esittää pelastusviranomaisille.  

Esimerkiksi laitevalmistaja Suoja-Expertin ohjeistuksen mukaisesti suojalaitteiden toimintakyky on varmistettava vuosittain käyttämällä ilmanvaihtolaitetta vähintään 5 minuutin ajan kerran vuodessa. Myös viemärin sulkuventtiili on kierrettävä käsipyörällä täysin kiinni- ja sitten täysin auki asentoon vuosittain. https://www.suoja-expert.fi/media/IVL-1_kautto.pdf

Hyvänä nyrkkisääntönä kannattaa pitää väestönsuojan vuosittaista huoltoa ja 10 vuoden välein tehtävää erillistä tiiveyskoetta vuosihuollon lisäksi. Väestönsuojan vuosihuollon pöytäkirjapohja on hyvä muistilista tarkastettaville asioille. Kyseiseen pöytäkirjapohjaan on mahdollista merkitä myös kaikkien laitteiden huollot.  Kun väestönsuojan vuosihuoltopöytäkirjaa säilytetään väestönsuojassa, onnistuu sen täyttäminen ja tarkastaminen kiinteistön käyttäjien vaihtuessakin ja sieltä se löytyy myös tarvittaessa pelastusviranomaisia varten. Linkki Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen materiaalipankista löytyvään väestönsuojan vuosihuoltopöytäkirjaan: https://www.ouka.fi/c/document_library/get_file?uuid=c6bb6a47-4035-437e-9021-98c0c50a89a7&groupId=7801780

Väestönsuojaa säännöllisesti huoltamalla kiinteistö säästää suuria summia estämällä väestönsuojan laitteiden mahdollisin rikkoontumisen. Yleinen esimerkki väestönsuojan laitteiden rikkoontumisesta on viemäriventtiili. Vuosien saatossa viemärikaivoon saattaa kertyä vettä, joka ajan saatossa ruostuttaa viemäriventtiilin rikki. Vuosittaisella tarkastuksella tällaiset tilanteet pystytään estämään.

MSTC on huoltanut ja tehnyt tiiveyskokeita satoihin väestönsuojiin. Mikäli oman kiinteistösi väestönsuoja kaipaa huoltoa, tiiveyskoetta tai tarvitset vinkkejä niiden tekemiseen, ole yhteydessä. Autamme mielellämme!

Melekosta digiloikkaa!

Ajan henki on pakottanut MSTC:n monien muiden yritysten tavoin melkoiseen digiloikkaan. Kokoukset, auditoinnit, neuvottelut, koulutukset ja myyntipalaverit siirtyivät reilu vuosi sitten nopealla sysäyksellä etäyhteyksien avulla toteutettaviksi. Aiemmin kasvotusten tapahtuneet kohtaamiset siirtyivät Teamsiin, Zoomiin ja Skypeen. Alun hämmennyksen jälkeen etäyhteyksien haltuunotto kääntyi suhteellisen nopeasti normaaliksi rutiiniksi ja työskentely niiden kautta on onnistunut hyvin. Etäyhteyksien myötä fyysinen etäisyys kasvoi, mutta jonkinlainen henkinen tai inhimillinen läheisyys lisääntyi. Kokouksissa päästään kurkistamaan tittelien takana olevien ihmisten koteihin ja joskus perheenjäseniinkin. Enää ei kavahdeta, jos kokouksen taustalla haukkuu koira tai lapsi pyytää välipalaa, ovikello soi tai astianpesukone pauhaa. Ollaan fyysisesti etäällä, mutta henkisesti lähellä kaikki samassa veneessä!

MSTC on pyrkinyt vauhdittamaan omaa digiloikkaansa osallistumalla tämän kevään aikana Oulun Ammattikorkeakoulun Dimmy 2.0 digitaalisen markkinoinnin ja myynnin koulutukseen sekä BusinessOulun järjestämään Digitaalisen palvelun kehityksen ja markkinoinnin valmennusohjelmaan.  Sekä koulutus että valmennusohjelma ovat antaneet paljon. Ymmärrys omien kotisivujen tärkeydestä ikään kuin yrityksen näyteikkunana on kasvanut. Samoin kuin kivijalkamyymälän näyteikkunaa täytyy uudistaa ja pitää houkuttelevana asiakkaille, on myös kotisivuja päivitettävä ja pidettävä asiakkaan mielenkiintoa herättävänä.

Dimmy 2.0 koulutuksen pohjalla käytettävä opas Digitaalisen markkinoinnin käsikirja kannattaa lukea. Siitä saa hyviä käytännön ohjeita yrityksen digitaaliseen myyntiin ja markkinointiin. Myös BusinessOulun tai oman paikallisen yritysinstanssin sekä Suomen Yrittäjien tarjoamiin koulutusmahdollisuuksiin kannattaa tutustua. Useimmiten koulutukset ja valmennukset heidän kauttaan ovat ilmaisia ja niissä pääsee verkostoitumaan muiden yrittäjien kanssa.

MSTC:n digiloikkaan on kuulunut myös etäyhteyksin toteutettavien koulutusten ja kokousten laadun parantaminen hankkimalla kamerajärjestelmä, jonka avulla voimme osallistua yhdessä koulutuksiin ja kokouksiin sekä näyttää pelkän puhuvan pään sijaan kuvaa koko tilasta ja tuoda näin etäyhteyttä lähemmäksi ”normaalia” kokous- ja koulutustilaisuutta. Kamerajärjestelmän hankkimiseen saimme apua WhiteZone Oy:n Mika Paakkaselta ja hänen opastuksellaan valitsimme käyttöömme Logitechin kamera- ja äänentoistojärjestelmän sekä LG:n näytön. Suosittelemme!

ISO 45001 siirtää OHSAS 18001 historiaan

Työterveys- ja työturvallisuusjohtamisen standardin uudistus julkaistiin maaliskuussa 2018. Uudistuksen myötä vanha OHSAS 18001 muuttui muotoon ISO 45001:2018 ja samalla standardi yhtenäistyi muiden johtamisjärjestelmien kanssa. Uudistuneen standardin käyttöönottoon annettiin kolmen vuoden siirtymäaika, joka on umpeutumassa syyskuun lopussa 2021 eli organisaatioiden, joilla on käytössä sertifioitu OHSAS 18001 tulisi saattaa järjestelmänsä vastaamaan 45001 kyseiseen määräaikaan mennessä.

Johtamisjärjestelmien samanlaisen rakenteen vuoksi OHSASin kääntäminen uuteen versioon ISO 45001 onnistuu suhteellisen helposti, mikäli organisaatiolla on jo käytössä joko ISO 9001:2015 tai ISO 14001:2015.

MSTC on päivittänyt työterveys- ja turvallisuusjärjestelmää ISO 45001 muotoon heti uuden standardin ilmestyttyä ja mikäli yrityksenne järjestelmä on vielä päivittämättä, MSTC voi teitä siinä auttaa.

Ota yhteyttä Teemu Myllyoja , 0443383235

Pohjois-Suomen Kiinteistösijoitus Oy:llä Kiinteistön Turvatakuupalvelu käytössä jo kolme vuotta

Pohjois-Suomen Kiinteistösijoitus Oy:llä on ollut Kiinteistön Turvatakuupalvelu käytössä jo kolmen vuoden ajan. Yhteistyössä olemme kehittäneet palvelua vastaamaan juuri heidän tarpeisiinsa. Kiitosta palvelusta olemme saaneet niin kiinteistön omistajalta kuin käyttäjiltäkin. Kiinteistön Turvatakuupalvelun tarkoituksena onkin tehdä turvallisuudesta näkyvä osa kiinteistöjen toimintaa.

Pohjois-Suomen Kiinteistösijoitus on julkaissut ajankohtaistapalstallaan artikkelin Kiinteistön Turvatakuupalvelusta. Artikkeliin pääsee tutustumaan seuraavasta linkistä: https://pskiinteisto.fi/kiinteistojen-turvatakuu-raportit-kolmannen-kerran-jakoon/ 

Kiinteistön Turvatakuupalvelu taipui myös työkaluksi

MSTConsulting Oy on kehittänyt asiakkaidensa tarpeista nousseen palvelukokonaisuuden nimeltä Kiinteistön Turvatakuu. Kiinteistön Turvatakuu on kiinteistön turvallisuuden ylläpitopalvelu, joka pitää sisällään kiinteistön omavalvonnan, alkusammuttimien huollon seurannan, väestönsuojan kunnossapidon, viranomaisyhteistyön, kiinteistön lakisääteisten vaatimusten seurannan, turvallisuuskoulutuksen sekä asiantuntijapalvelun.

Taloyhtiöiden, yritysten, tehtaiden, kauppakeskusten ja kiinteistömassoja omistavien toimijoiden ongelmana on ollut yllä kuvattujen kokonaisuuksien hallinnan ongelmat. Toimijat eivät ole tienneet milloin kiinteistöön tehdään palotarkastus, hissitarkastuksessa ilmenneet puutteet ovat jääneet korjaamatta, kun tieto puutteista ei ole siirtynyt oikealle taholle tai väestönsuojan lakisääteisiä tarkastuksia ei ole suoritettu ajallaan. Tähän ongelmaan MSTConsulting Oy on pyrkinyt vastaamaan Kiinteistön Turvatakuupalvelulla.

Kiinteistön Turvatakuupalveluun liittyvien asioiden hallintaan on nyt kehitetty myös samanniminen työkalu, jolla kiinteistöjen toimijoiden on helpompi hallita omia turvallisuustietojaan sähköisen käyttöliittymän kautta.

Kiinteistön Turvatakuutyökalun myötä dokumenttien ja turvallisuussisältöjen hallinta helpottuu ja muuttuu systemaattiseksi.  Työkalussa asiakas ylläpitää kiinteistön turvallisuusdokumentaatiota sekä hallitsee määräaikaistarkastuksia. Työkalu tuottaa erilaisista tarkastuksista valmiit viranomaisraportit, ennakoi tulevaa ja näyttää tarkastuksissa ilmenneet puutteet tehtävinä. Tuleva vuosi voidaan työkalun avulla suunnitella valmiiksi vuosikellossa, mikä auttaa myös budjetoinnissa. Kiinteistön Turvatakuutyökalua voikin kutsua kiinteistön turvallisuuden huoltokirjaksi!

Kiinteistön Turvatakuutyökalun rakentamiseen MSTC sai ELY-rahoitusta Kestävää kasvua ja työtä -ohjelmasta.

Mikäli haluat tutustua tarkemmin Kiinteistön Turvatakuutyökaluun, ole yhteydessä ja tilaa demotunnukset osoitteesta milla.korkia-aho@mstc.fi

Kiinteistön Turvatakuu